Toimintaamme on alusta lähtien ohjannut rohkea oman tien kulkeminen sekä ennakkoluuloton uusien sijoitusmahdollisuuksien etsiminen asiakkaillemme.

Taaleri syntyi vuonna 2007 Taaleritehtaan nimellä erilaiseksi varainhoitotaloksi. Tulimme markkinoille keskellä rahoitusalan suurta murrosta, ja jo kahdessa vuodessa hallinnoitava varallisuutemme oli miljardi euroa. Innovatiiviset pääomarahastot ovat olleet erikoisuutemme jo vuodesta 2009 lähtien. Olemme investoineet Suomeen yli 1,3 miljardia euroa muun muassa erilaisten kiinteistö-, metsä- ja tuulirahastojemme avulla.

Listauduimme Helsingin pörssin First North –markkinapaikalle vuonna 2013 ja siirryimme sieltä ensimmäisenä yhtiönä Helsingin pörssin pörssilistalle huhtikuussa 2016.

Olemme kymmenessä vuodessa kasvaneet startupista keskisuureksi pörssiyhtiöksi, jonka liikevaihto on 67,2 miljoonaa euroa ja hallinnoitava varallisuus 7,1 miljardia euroa 2019.

Sijoittajat

Taaleri on ketterä ja visionäärinen finanssiryhmä. Taaleri Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle pörssilistalle.

Lue lisää

Taalerin kasvustrategia

Taaleri on arvopohjainen kasvuyhtiö, joka on kehittynyt voimakkaasti vuodesta 2007 lähtien. Historiassamme on useita erilaisia liiketoimintojen ostoja ja myyntejä. 

Lue lisää